sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Käytiin Ajaxin pelissä.

Nimenomaan käytiin. Tutustuttiin Damin metroon (Hollannissa on muuten hirmu paljon nerokkaita käytäntöjä, esim julkisten lippusysteemi on loistava) ja taivallettiin punavalkoisten kaulahyvien kanssa ArenA:lle. Pitihän se Ajaxin huivi ostaa, varsinkin ku löyty kiva raidallinen. Ja Anssille pipo. Ulkopuolella nautiskeltiin vielä hodarit ja oluset. Sitte suunnistettiin sisälle. Onhan se valtavan kokonen paikka kyllä... Melkoisen vaikuttava näky. Meillä oli loistavat paikat, ja vieläpä suoraan Ajaxin fanikatsomon alapuolella. Peli alkoi. Ja samaan aikaan mulla ihan kaameat mahakivut. 15 minuuttia ehdittiin peliä kattomaan (yks epäonnistunut rankkari) ennenkun Anssi lähti mua taluttamaan pois. Olo oli semmonen, että taju lähtee ihan just ja naama oli kuulemma ihan harmaa ja huulet siniset. Ihana ka-ma-la kipu. Niinkus menkkakivut potenssiin miljoona. Ja paheni vaan, kun joutu olemaan kylmässä, eikä päässy vaakatasoon mitenkään. Järkkärit toimitti miut sitte EA-tyyppien tykö ja siellä pääsin vaakatasoon ja sain parasetamolia. Mut pikatutkimuksen jälkeen olivat sitä mieltä (kipu vaan jatku ja jatku), että paree lähtee sairaalaan chekattavaksi. Että se siitä pelistä. Hankkivat meille taksin, jonka luo mentiin sentään vip-parkkiksen kautta. Eli nähtiin ees pelaajien luxuskaarat, ku ei peliä.
Sairaalassa sitte tutkittiin ja pissittiin kuppiin ja silleen. Hoitaja toivotti "Hölkyn kölkyn", kun toi vettä ja läkäri oli hirmu mukava kans. Mut ei miusta mitään vikaa löytyny ja lääkketki alko jo vaikuttaa. Diagnoosi siis omituisen pahat menkkakivut ja pilalle menny peli. Taksilla hotellille nukkumaan. Huokaus.

Erilainen lauantai-ilta taas.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti