perjantai 7. joulukuuta 2012

Herkkuja ja historiaa

Räntää, loskaa ja lisää räntää. Ja harmaata. Semmonen keli täällä tänään. No mut ei se mitään. Suunnattiin aamiaiselle Joordaniin. Mikähän kahvila olikaan, jossain siinä Damin lähistöllä. Kuuma kaakao ja Brie-toast. Nam. Sitten se historiaosuus. Anne Frankin talo. Noin 10 minuutin jonotus ja espanjalaislauman vanavedessä sisälle. Jos tarina on tuttu ja historia kiinnostaa, niin mielestäni käynti on ehdottomasti tuon 9 euron arvoinen. Kuumottava olla siellä ihan samassa pienessä sala-asunnossa, missä Anne-parka on perheineen piileksinyt niin pitkän aikaa ja unelmoinut tulevaisuudesta. Voi nyyh.

Noh mutta. Talolta kun lähdettiin, olikin jo lounaan vuoro. Bongattiin Dönerpaikka, jossa herra sanoikin iloisesti meille Kiitos ja Näkemiin. Oiskohan Multatulin patsaan läheisyydellä jotain tekemistä asian kanssa... No mut, hirrrrrween hyvän pita-falafelin hummuksella sain. Sieltä rännässä rämmittiin hotellille peiton alle lämmittelemään. Matkalta löytyi evääksi irtokarkkeja ja munkit. Toiselle Custardilla (mantelimassaa kai?) ja toiselle KIRSIKALLA. Omnom. Suunnitelma oli käydä nyt syömässä ennen keikkaa, mutta ku masut on ihan täynnä :D Noh, otetaan keikalla nesteytystä ja sen jälkeen sitte yöpalaa. Hurjaa kyllä. Ihan kohta pääsen hengittelemään samaa yrtti-ilmaa Coreyn kanssa!






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti